"Matematiikka on korkeampi kieli, jota vain harvat ymmärtävät. Salattu kuin muinaisten kulttuurien pyhät kirjoitukset, jotka pitivät yllä mysteeriä.
     Vihkiytymätön ei voi ymmärtää matematiikkaa. Ei voi käsittää, millaisille laskelmille tämä yhteiskunta todella perustuu. Nämä monimutkaiset laitteet ja laitokset. Puhe elää ihmisten välillä, eläköön. Mutta vain numeroiden avulla me löydämme tien ulos täältä ja pääsemme käsiksi siihen, miten tyhjälle kaikki rakentuu."

Jouko Sirolan Mitään pelättävää ei ole on hämmentävä kirja. Niin herkkä kuvaus rakkaudesta ja sen kaiken mahdottomuudesta ja mahdollisuudesta, että sydämeen ottaa, sydän tunnistaa. Mutta miksi ihmeessä kaiken alku ja juuri on matematiikka? Lyhyen matikan lukeneena tuplahumanistina en aina ymmärrä näitä vertauksia numeroihin ja maailmaan, joka ei olisi mitään ilman numeroita. Osa vertauskuvista on rautalangasta väännettyjä, osa kauniita ja osuvia, osa menee minulta ohi.

Romaani rakentuu lyhyistä luvuista, jotka taas ovat joko monologeja tai dialogeja ilman johtolauseita. Naisen ja miehen puheenvuorot menevät lomittain, eikä aina saa selvää kumpi on kumpi. Toisaalta aina sillä ei ole väliäkään. Olin ehkä vähän kärsimätön tämän kirjan kanssa, sillä lyhyydestään huolimatta se pitäisi ehkä lukea hitaasti ja ajatuksella eikä koko ajan uutta juonenkäännettä etsien.