Tali-Ihantalan katsomisen jälkeen en oikein tiennyt, miksi elokuva oli tehty. Raja 1918 sen sijaan tuntui heti tärkeämmältä elokuvalta. Tämän elokuvan valmistumisesta olen iloinen, onneksi rahoitusvaikeudet saatiin aikanaan selvitettyä, kiitos MTV3:n.

Raja 1918 ei kerro Suomen sisällissodasta, vaikka se sodan kuvaamisesta alkaakin. Varsinaisessa tarinassa sisällissota ei ole enää varsinaisia taisteluja. Sen sijaan se näkyy lasten "ammutaan punikki" -leikeissä ja ennen kaikkea rajoina ihmisten välissä. Sota on läsnä, haamuna taustalla, vaikka se on jo olevinaan ohi.

Elokuvan päähenkilö on salskea kapteeni von Munck (Martin Bahne), joka lähetetään karjalaiseen rajakylään pystyttämään Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Tehtävä on vaikea ja vaatii idealistiselta kapteenilta julmia ja määrätietoisia päätöksiä. Tarinan nainen on kylän opettajatar Maaria Lintu (Minna Haapkylä), joka piilottelee kotonaan sulhastaan, etsintäkuulutettua punapäällikköä (Tommi Korpela). Jo tarinan alussa kerrotaan, että kapteeni on ollut useita kertoja kihloissa ja siis vähän levoton naismakunsa suhteen. Niinpä ei olekaan ihme, että hän rakastuu opettajatar Lintuun, joka on vahva idealisti kuten hänkin, ja huomiota herättävän kaunis rähjäisessä karjalaiskylässä. Sitä en heti keksinyt, miksi neiti Lintu rakastui kapteeniin niin helposti, kunnes tajusin: univormu. Se sen täytyy olla, Lintu oli heikkona univormuun! Opettajar hoitaa punapäällikkönsä terveeksi, mutta sota on muuttanut entisen rakastetun (minun tulkintani), tai sitten rakkaus ei ole kestänyt sotaa ja sen verisyyttä. Lintu tuntuu aika helposti vaihtavan punapäällikön valkoiseen kapteeniin. Pitkästä selityksestä lyhyeen koontiin: elokuvan rakkaustarina oli minusta valju ja ohut.

Syyt, miksi pidin tästä elokuvasta, ovatkin ihan muualla kuin romantiikassa. Tuntui hyvältä, että kerrankin suomalaisessa historiallisessa elokuvassa ei joko tehdä kansallisromanttista ylistyslaulua Topeliuksen tai Runebergin hengessä tai sitten pönkitetetä julkista sotasankaruusmyyttiä. Eikä edes kieritä ihanassa köyhyyden ja kurjuuden diskurssissa. Elokuvan Raja 1918 aihe on vaikea, sillä päähenkilö ja hänen alaisensa tekevät pahoja tekoja koko ajan, ja silti he edustavat Suomea. Siis suomalaiset tekevät väärin ja huonoa politiikkaa. Käskyjä tulee Helsingistä koko ajan, toinen toistaan vaikeampia toteuttaa Rajajoen olosuhteissa, mistä seuraa hätäisiä ja jyrkkiä toimenpiteitä, ajan hengessä toki. Harvoin suomalaiset silti näin kauniilla kuvilla ja hyvin ja huolella tehdyllä elokuvalla näyttävät itse rakentamiaan piikkilangalla rajattuja vankileirejään. Osattiin sitä meilläkin jo tuohon aikaan.

Raja 1918 on kova ja verinen elokuva. Ihmisiä tapetaan ja veri roiskuu katsojaa säälimättä. Tuli mieleen, että oliko sitä julmuutta pakko laittaa siihen niin paljon. Vastaus on selvä: totta kai. Vuosi 1918 oli julma vuosi Suomen historiassa, eikä katsojaa voi päästää vähällä siitä ajasta kertovassa elokuvassakaan.