Ympäristön painostus liittyä osaksi järjestelmää nimeltä Facebook on käynyt niin kovaksi, että täten annan periksi. Joko Naamakirja on osa kansainvälistä maailman tuhoutumiseen johtavaa verkostoa ja ihmisten hypnotisointia ja kaikki käyttäjät joutuvat helvettiin tai sitten se on naurettava muoti-ilmiö, ajanhukkaa ja kohta jo unohdettu. Oli kumpaa tahansa, avaan oman Facebook-seinäni ensi viikolla, kunhan menen takaisin Jyväskylään ja Kulttuurirahaston hakemus on tehty ja Kirjamessut ohi ja voin taas hengittää.

Tänään avataan viime kesän työpaikassani Suomen maatalousmuseo Sarassa pitkään odotettu Konehurmos -näyttely. Viime kesänä vastasin noin 700 kertaa päivässä Konehurmosta koskeviin kysymyksiin (oikeastaan vain kaksi kysymystä: Missä teidän kaikki koneet on? Milloin se konehalli aukeaa?) ja nyt minua harmittaa aivan suunnattomasti, etten pääse avajaisiin. Sinne menevät kaikki muut! Tätä se on se ympäristönsuojelijan (tai köyhän ihmisen) elämä: kun en omista autoa, minun on kohtalaisen mahdotonta mennä tänä iltana Loimaalle niin, että olisin aamulla ennen kymmentä Messukeskuksessa valmiina myymään koruja kolmen päivän ajan. Niinpä joudun huokaisemaan syvään ja olemaan ilman Konehurmosta, tällä kertaa.

Siispä toivotan Sarkaan oikein hyviä näyttelynavajaisia! Hurmosta konehalliin! Muistakaa raportoida vähintääkin kuvilla minullekin - haluan nähdä henkilökunnan konehaalareissa juomassa alkumaljoja.