Maaliskuussa tasa-arvon päivänä päätin viimeinkin sivistää itseäni ja lukea jotain Minna Canthin tuotannosta. Näin kauan siinä kesti ennen kuin sain aikaiseksi, mutta kun viimein tähän pienoisromaanien kokoelmaan tartuin, sen lukeminen sujui nopeasti.

"Miksi Jumala ihmisen niin kurjan kurjaksi loi? Miksi hänet näin mitättömään elämään kutsui, hyödytöntä tuskaa tuntemaan, valheellisesta ilosta pettymään, kivun, vaivan ja kuoleman kärsimyksiä kokemaan. Syntymättömänä, olemattomana ei hän onnea olisi kaivannut, eikä saavuttamatonta toivonut."

Edellinen lainaus Canthin Hannasta kiteyttää minusta paljon kaikista näistä novelleista. Ihmiset eivät ole niissä mitenkään järjettömän onnellisia.

Minna Canthissa minua liikuttaa hänen tekstinsä aitous. Näistä novelleista tai pienoisromaaneista ainakin Hanna ja Lehtori Hellmanin vaimo henkivät sellaista yksityiskohtien aitoutta, jonka vain samanlaisissa ympyröissä elänyt voi tekstiinsä kirjoittaa, sellaista lempeää (?) pilkkaa ja ironiaa. Lehtori Hellmanin vaimo jää mieleen myös siksi, että siinä Canth on kuvannut vääryyden tekijäksi miestä, joka vastustaa naisasialiikettä ja pitää naisen ainoana oikeana paikkana kotia ja luonteena nöyryyttä:

"Naisellisuus on suloutta, lempeyttä, alttiiksi antavaa, uskollista rakkautta. Mutta mitä ovat nuo naisasian intoilijat? Luonnostaan poikenneita epäsikiöitä, purevia, pistäviä, pahansisuisia, jotka kynsin, hampain pyrkivät valtaan. Oikeuksia, sanovat, inhimillisiä oikeuksia? Jopa! Ei, valtaa he tahtovat, ainoastaan valtaa. Oikeudet heillä kyllä jo on, luonnosta mukaisesti he saavat kehittyä, vaimon ja äidin tehtävää pidetään arvossa kaikissa kristillisissä yhteiskunnissa, he ovat olleet siveyden vartijoita, elämän puhtauden esikuvia. Mutta nyt he tahtovat siitä kaikesta pois. Tahtovat tulla samanlaisiksi kuin miehet. Ei kukaan tyydy olemaan varjossa, hiljaisessa nöyryydessä kasvattamaan lapsiaan ja olemaan miehensä apuna. elämän toverina."

Lain mukaan säväyttää otsikon ironialla, joka selviää vasta aivan lopussa. Köyhää kansaa on äärimmäisen köyhyyden kuvaus. Sekin tekee kipeää, omalla tavallaan. Mutta kaikkein paras on silti Kauppa-Lopo. Se ei ole pitkä novelli tai erityisen herkkä, vaan realistinen ja osuva kuvaus naisesta, joka on köyhä. Nykykielellä sanottuna Kauppa-Lopo on syrjäytymisvaarassa. :)

Minna Canth edisti elämäntyöllään niin naisten, lasten kuin köyhienkin asioita. Vaikka hänet kai tunnetaan ennen kaikkea näytelmäkirjailijana, ovat nämä novellit minusta hienoja esimerkkejä poikkeuksellisen rohkean naisen tuotannosta. Niitä lukiessa tekisi mieli nauraa niiden yhteiskunnallisen kuvauksen yksinkertaisuudelle, mutta konteksti on syytä muistaa: niissä on jokaisessa lukijalle enemmän kuin yksi viesti. Canth on varmasti saanut useammin kuin kerran olevansa "pahansisuinen epäsikiö", kun vaati naisille oikeutta omaan elämään poissa miehen varjosta.