Viikinkiromaanien klassikko! Tästä voisi muutamakin historiallisten romaanien kirjoittaja ottaa mallia. Vaikka Bengtssonin kirja ei ole millään tavoin erityinen, se vie mukanaan ja Ormiin ja hänen huonekuntaansa suorastaan kiintyy, niin että lopussa harmittelee kirjan loppumista. Yhtään kertaa en itkenyt, mutta sen sijaan nauroin kyllä ääneen useasti kirjan aikana.

Lukemani versio sisälsi molemmat Orm Punaisesta kirjoitetut kirjat, jotka ovat ilmestyneet Ruotsissa vuosina 1941 ja 1945. Ilmeisesti kriitikot eivät tykänneet kirjoista niiden ilmestyttyä, sillä ne eivät olleet moderneja vaan vanhojen saagojen tapaan kirjoitettuja, siis vanhahtavan tyylisiä. Minusta tyyli sopii kirjaan hyvin, ja kielen rytmi imee mukaansa ja luo omalla tavallaan illuusiota matkasta menneisyyteen. Viikinkien elämä tulee lähelle ja vaikuttaa kaikessa romattisuudessaan jopa realistiselta. Ajattelin monta kertaa, että näin se varmaan on ollut: kuolemaan suhtauduttiin hyvin eri tavalla kuin nykyään, ihmisten väliset suhteet perustuivat toisenlaisille säännöille, jotka kaikki tunsivat, kristinuskon leviäminen oli hyvinkin takkuista alkuunsa ja rakkaus merkitsi varsin paljon muuta kuin mitä me ajattelemme nykyään.

Kerrassaan maukas kirja aloittamaan uusi kirjavuosi.