Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:
jalat pöydällä, kädessä kirja,
mukavannäköinen asento.
Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä.

Eeva Kilpi (1972)



Hyvä päivä: sain esseen tehtyä, ystäviä käymässä, maailman rakkain sisko tuli illaksi. Kaikin puolin hyvä ja onnellinen pitkäperjantai, hyvällä tavalla väsyttäväkin. Vain ihan pienen hetken tänään, pienen nyyhkäyksen verran ehdin olla surullinen, tuntea yksinäisyyttä tai jotain sitä lähellä olevaa viluttavaa tunnetta, mutta saman tien alkoi hymyilyttää ja nyyhkäisy unohtui. Tämä on sellaista elämää, jossa haluan itseni nähdä. Näin minä olen haaveillut voivani joskus elää, eikä ole mitään syytä ajatella muuta edes tänä iltana, lähtiessäni väsyneenä kuppilasta kahden ystäväpariskunnan seurasta kymmeneltä illalla. Kaikki on niin kuin haluan, mutta naisena en voi mitään sille, että välillä kehoni vaikuttaa mielialoihin - halusin tai en, niin vain on. Välillä kaikki on siniharmaan sävyistä enkä oikein jaksaisi ajatella mitään, mutta useimmiten valoa on enemmän kuin harmautta. Mutta ilman harmautta ei valokaan näyttäisi miltään.

Tiivistetysti: rakastan elämääni juuri tällaisena kuin se on.