Tämä on taas näitä ihmeen ikäviä päiviä. Olen ollut kohtalaisen pahalla tuulella ja kireä aamusta asti. Ainoa hyväntuulinen hetki oli, kun luin huomisen lukupiirin artikkelia; uskomatonta että päivän paras hetki liittyy jotenkin opintoihin.

Tänään olin auttamassa isääni ja äitiäni erään konsertin kahvituksessa. Kaikki meni sielläkin oikein hyvin, mutta silti löysin itseni jälleen ärisemästä vanhemmilleni. Miksen voi päästä jo tästä murrosiästä? Mieltä painaa synkäksi myös yksi perhejuttu, josta ei nyt tässä enempää. Onneksi olen menossa loppuviikosta käymään vanhempieni luona, niin eiköhän kaikesta tarpeellisesta ehdi puhua.

Olen katsonut taas ihan liikaa Gilmoreita (toista tuotantokautta). Silmät muuttuvat ruudun muotoisiksi ja alan taas sekoittaa fiktion tosielämään. Minulla on ollut perjantaista asti erakkomainen olo, ei ole tehnyt mieli tavata juuri ketään. Eilen oli ihan kiva nähdä hyvää ystävää ja hänen kaveriaan, mutta siinä parituntisessa oli ihan riittävästi sosiaalista elämää. Olisi ollut grillibileetkin eilen, jonne minuakin kutsuttiin, mutta ajatuskin ihmisten tapaamisesta ja juttelemisesta sai aikaan ohimopäänsäryn. Minusta on tullut aikamoinen eristäytyjä, aina välillä. Työstressi tekee sen, että kaipaan olla iltaisin ihan vain itsekseni. Viihdyn kotona tosi hyvin.

Nyt tuntuu aika raskaalta ajatus huomisesta eli jälleen uudesta maanantaista. Työhuone kuitenkin odottaa ja alkavalla viikolla on tehtävä töitä, viime viikko meni suurimmaksi osaksi aivan harakoille. Ensi viikkokin on tynkä, sillä lähden torstaina Turkuun, joten alkuviikko pitää olla tositosi ahkera.

Mutta tänä iltana pitäisi vain saada jotenkin itselle parempi olo, sillä itsekään en jaksa näin pahantuulista itseäni. Ehkä syön ja katson vähän lisää Gilmoreja. (Ei kai se voi mennä överiksi? Varmuuden vuoksi voisin katsoa vaihteeksi vaikka Narniaa - yhtä fantasiamaailmaa molemmat.) Ja sitten voisin selailla reseptejä, sillä tiistaina on vuorossa leipomista. Se on aika kivaa, sillä olen kutsunut pari hyvää ystävää kakkukahville kiitokseksi heidän antamastaan avusta. Ajatus tiistaista ei ahdista yhtään, joten ehkäpä erakkofiilikselläkin on rajansa ja minussa on vielä sosiaalinenkin puoli, vaikka nyt pään päällä onkin sitkeä sadepilvi.