Eilen jatkoin työviikkoani tekemällä kaksi haastattelua, joita varten ajoin sukulaisiin Etelä-Pohjanmaalle. Molemmat haastateltavat olivat puheliaita naisia, joilta tarinaa ei tarvinnut lypsää. Toivottavasti voin palata molempien luokse myöhemminkin, kunhan saan tarkennettua asiaani. Ensimmäinen haastattelu oli oikeastaan matkan varrella, ja toisen informanttini luokse minut vei isotätini. Illalla ajoin sitten vielä mummolaan (tai enolaan?), jossa olin yötä.

Enoni perheessä on kaksi ihastuttavaa, pitkäkarvaista kissaa, Keltsu ja Musta (voitte arvata värit). Musta oli minusta erityisen kaunis, sillä sen mustassa päässä oli aivan kirkkaan valkoiset viikset ja kulmakarvat. Tassuissa oli pienet valkoiset sukat, mutta paksu ja pörheä häntä oli taas kokonaan musta. Keltsu puolestaan tuli nukkumaan minun kanssani. Se nauttii silittelystä kovasti, mutta ei viihdy sylissä. Oli ihanaa nukahtaa kissan vaimean kehräyksen kuuluessa, ja oma kissankaipuuni sai taas tulta. Aamuyöllä meillä kuitenkin tuli tulkkausongelmia. Keltsu hiippaili jonnekin, tuli takaisin ja naukaisi vaimeasti ja lyhyesti. Silittelin sitä hieman, se kääriytyi takaisin jalkopäähäni ja kehräsi hetken niin että ehdin nukahtaa. Kohta heräsin taas lyhyeen naukaisuun, ja kuvio toistui. Monta kertaa Keltsu herätti minut ja asettui taas pienestä silityksestä. Lopulta hermostuin ja lähdin viemään sitä ulos, kun ei se antanut minut nukkua. Kävi ilmi, että sitä Keltsu oli yrittänyt pyytää koko ajan. Minä vain en osaa kissaa Etelä-Pohjanmaan murteella. Oma Kissamme pyytää asioita niin, että koko kartano kuulee, ei sievästi maukaisten.

Vaikka Jyväskylästä ei ole mitenkään erityisen pitkä matka pohjanmaalaisten sukulaisten luokse, tulee siellä käytyä ihan liian harvoin. Enoni ja hänen vaimonsa sekä serkkuni ovat hevosihmisiä, joten joka kesä minulla on onni nähdä heidän tilallaan pikkuvarsa. Nytkin toivon, että saisin aikaiseksi käydä siellä vielä loppukesällä vaikka äidin kanssa, joka minusta pääsee aivan liian harvoin käymään syntymäkotonaan. Tällä kertaa loppukesästä ihasteltavana on kaksi varsaa - jos kaikki siis menee hyvin.

Tänä aamuna sain kielteisiä uutisia eräästä rahastosta. Vaikka se oli odotettua, niin aina tappio kirvelee. Lohdutukseksi shoppailin matkan varrella - mikään ei lievitä harmitusta niin kuin rahan tuhlaaminen johonkin ihanaan mutta hyödyttömään! :)