Voi kyösti... Olen ihan jumissa graduni kolmannen käsittelyluvun kanssa. Se on nyt 18 sivua pitkä, ja olen mielestäni sanonut kaiken mitä minulla ja aineistolla on aiheesta sanottavaa. Muut luvut ovat 25-30-sivuisia, joten tasapainon vuoksi olisi kyllä hyvä saada tähänkin vähän lisää lihaa. Toisaalta gradun kokonaispituus on jo todennäköisesti tulossa riittäväksi, kunhan saan johdannon ja taustan kirjoitettua, joten luulen että 18 sivua voisi siinä mielessä riittää. Mutta kun se on viimeinen käsittelyluku, niin antaako se vaikutelman, että minulle on tullut siinä kohdin väsy ja uskon puute ja kiire? Noita kaikkia minulla tavallaan on, mutta enhän minä sitä halua graduni lukijoille paljastaa... :)

Päätin jättää mokoman luvun nyt vähäksi aikaa sivuun. Aloitan johdannon hahmottelemisen ja palaan tähän käsittelylukuun ensi vuoden puolella. Muutama päivä taukoa, niin pystyn näkemään sen vähän etäämmältä. Lähetin sen myös Henriikalle, jos hän ehtisi lukea ja antaa jotain palautetta. Btw, Henriikka on ystävistäni ainoa, joka on koskaan antanut mitään palautetta lähettämistäni teksteistä. Muut ovat vain luvanneet ja sitten on seurannut syvä hiljaisuus. No, mitäpä tuosta, Henriikan palaute on kaikkein arvokkainta.

Tänään haastattelin Matin ja Helin, siis setäni ja tätini. Tapasin myös serkkuni tytön Saran, joka on jo ekaluokalla. Menin idioottina kysymään, että mites eskarissa menee, kun luulin hänen käyvän esikoulua. Mutta se olikin jo viime vuonna. Miten nopeasti lapset oikein kasvavat?!!