"...laitan tuulen taskuun
ja sateen selkäreppuun.
Kyllä kesä tulee,
kun luotat tähän heppuun..."

Nurmikuukunen YLEn lastenaamussa 5.4.2008

Nurmikuukunen kuulostaa ihan linnulta minusta, mutta oikeasti se on sieni.  Tässä tapauksessa se (tai hän) on esiintyjä.
 
On raskasta olla pahantuulinen, jotenkin ihan eri tavalla raskasta kuin masennus. Onneksi lähes koko sunnuntain kestänyt kiukkutuuli lähti illalla. Siihen tarvittiin yksi pieni asia: Tuuliviirin uusi koivumaisemallinen blogipohja. Sen nähtyäni en voinut kuin hymyillä, oikein sydäntä kivisti.

Olen ihan heikkona puihin ja metsäkuviin. Suunnittelen ostavani Marimekon Kaiku-verhon uuteen kotiini kunhan saan rahaa siihen jostain, mutta tämä blogipohja vastaa koivikkokaipuuseeni nyt heti. Näkisitte tietokoneeni taustakuvat: erilaiset metsäteemat vaihtelevat. Kuvat metsistä tekevät minut onnelliseksi, en tiedä miksi.

Taidan pysyä Vuodatuksessa nyt toistaiseksi. Olin jo ihan vähällä siirtyä bloggeriin (olen avannut sinne paikan, mitä käyn aina järjestelemässä, kun vuodatus takkuaa), mutta tämä koivuteema ratkaisi: annan vielä kerran mahdollisuuden vuodatukselle toimia. Ehkäpä uusi julkaisumoottori tekeekin kaiken taas yksinkertaisemmaksi. Vuodatuksessa on se hyvä puoli muihin palveluntarjoajiin verrattuna, että tämän systeemin ylläpitäjä puhuu suomea ja auttaa ongelmissa, yleensä. Eilen ylläpitäjä-Tuomas vastasi avunpyyntösähköpostiini minuutissa (oikeasti!) ja jatkoviestiin kahdessa. Kadonneita kommentteja hänkään ei voinut palauttaa, mutta ei se mitään. Haluan pitää koivut blogissani.

Lisää hyvää tuulta sain illalla myös siitä, että pitkästä aikaa kirjoitin kirjeen siskolle. Myös sellainen pikkuruinen asia kuin pöydän tyhjentäminen epämääräisistä paperikasoista toi hyvää mieltä, samoin uuden viherkasvini kasteleminen.

Joskus ihmismieli on kyllä outo. Miten anopinkielen kastelemisella voi saada sitkeän kiukun kaikkoamaan?