Toven matkassa. Muistoja Tove Janssonista (2004, alkuper. 2002) on erittäin hienosta taiteilijapersoonasta huolellisen huolimattomasti koottu artikkelikokoelma. 22 artikkelia ovat kaikki eri näkökulmista kirjoitettuja. Kirjan toimittajan Helen Svenssonin mukaan kirjoittajat ovat itse saaneet valita näkökulmansa ja tekstinsä, mikä selittää kirjan kirjavuuden. Mukana on niin tekstianalyysiä kuin henkilökohtaisia muistojakin - ja suoraan sanottuna niitä henkilökohtaisia muistoja on paljon hauskempaa lukea. Mutta ehkä analyysia tarvitaan väliin, jotta kuva monipuolistuisi. Sekametelisoppamaista tunnetta lisäsi se, että löysin vasta pitkälle luettuani kirjan lopusta kirjoittajaluettelon, jossa oli edes vähän lisätietoja heistä. Silti olisin kaivannut vielä enemmän tietoa tekstien taustoista, sillä kaikki ne eivät ole tätä teosta varten kirjoitettuja. Vaihtelu artikkelien välillä on niin suuri, että olisin halunnut tietää enemmän. Vasta luettuani kirjan löysin lopusta kuvaluettelon, ja kuitenkin monta kertaa matkan varrella olisin halunnut tietää kuvista lisää. Taisin olla vähän huolimaton lukija.

Toven matkassa vahvistaa Tove-myyttiä. Kuten minnesbokille sopiikin, siinä ei kritisoida. Kirjoittajat ovat Toven tunteneita ihmisiä: ystäviä, sukulaisia, työtovereita - ja kaikkein hienoimman jutun on kirjoittanut Toven läheisin ihminen, Tooti eli Tuulikki Pietilä. Hän kirjoittaa muisteluita hänen ja Toven yhteisistä matkoista ympäri maailmaa. Juttua kuvittavat Toven matkapiirrokset, joissa kovasti Tuutikin näköinen hahmo seikkailee toisen hapsutukkaisen hahmon kanssa. Sanokaa minua romantikoksi, mutta tämä juttu on kirjan toinen helmi. Molemmat kirjan helmet on itse asiassa säästetty sen loppuun: Tuulikki Pietilän muistelun jälkeen kirjassa on Tove Janssonin ennen julkaisematon novelli, joka on niin viehättävä, että en voi kuin huokaista.

Mutta kuten sanottu, kukaan ei kerro taiteilijapersoonan vähemmän ihastuttavista puolista. Kyllä kai niitäkin oli, sillä olihan hänkin ihminen? Ehkä jonain päivänä, kunhan aikaa vähän kuluu, myös tämä puoli henkilöhistorian tutkimuksessa nousee esiin.

Kuvanveistäjän tytär on minulta lukematta, mutta alkoi tehdä kovasti mieli tarttua siihenkin. Ja - ylläripylläri - tekee mieli myös kerrata muumikirjat, viime lukemisesta on aivan liian kauan.

Täällä on Pirkkalan kirjaston sivuilta löytynyt lyhyt juttu kirjasta, ja HS on myös arvostellut teoksen.