Olin tänään tekemässä Jyväskylän kaupunginteatterissa havainnointiharjoitustani. Oli se vaan kinkkistä. Tai miksei ihmisiä tietysti katsele ilman minkäänlaisia ongelmia, mutta nyt minun sitten pitäisi kirjoittaa siitä raportti. Minulla siis pitäisi olla jonkinlaisia tuloksia havainnoinnistani. Toistaiseksi ainakin tietokoneen ruutu on tyhjä.

Kaupunginteatterin henkilökunta on ollut ihastuttavan ystävällistä harjoitukseni joka vaiheessa. Tänään esimerkiksi vahtimestari toi minulle esitteen, josta sain lämpiön pohjapiirustuksen, kun oma piirtämiseni tuotti niin kovin suuria vaikeuksia. (Alvar Aalto ei ole tehnyt siihen paikkaan yhtä ainoaa suoraan seinää... No ehkä yhden.) Ja ylipäätään minuun suhtauduttiin iloisesti ja positiivisesti. Onkohan se tavallista? Siis mainostanko näin ystävällistä suhtautumista tutkijaan ihan turhaan, vai onko pikemminkin niin, että toisenlainen käytös on poikkeuksellista? Tätä täytynee kysyä muulta opiskeluryhmältä, kun parin viikon päästä puramme harjoitustehtäviä.

Paras lääke tyhjän tietokoneruudun ongelmaan olisi kai ollut, jos olisin tullut suoraan kotiin teatterilta havainnoimasta ja alkanut saman tien kirjoittaa. Sen sijaan kävin vain pikaisesti kotona ja jatkoin matkaani ystäväni vanhempien luokse syömään. Ei se silti harmita, sillä tyhjän ruudun olen aina jotenkin onnistunut selättämään. Sen sijaan minulle tarjottu lasagne oli taivaallisen hyvää - ehkäpä raportistakin tulee parempi nyt kun olen syönyt hyvin.