Kesätyössäni (Sarka-museossa, jos vielä on joku joka ei paikkaa tiennyt :) olen oppinut, että museoväki, historianopettajat ja kaikki muut lasten historiantajusta vastaavat ihmiset ovat paljosta velkaa Mauri Kunnakselle.

Vedin yleisöopastusta perheelle, jossa oli 5-vuotias tyttö. Pikkuinen kuunteli hiljaa, silmät selällään juttujani maatalouden historiasta ja vanhoista ajoista. Riihessä hän katseli ja kuunteli keskittyneesti, kun kerroin viljan puimisesta. Riihen hämärässä kaikki on vähän jännittävämpää, mutta yllättäen tuttua: "Niin Koiramäessäkin tehtiin!" Sen jälkeen menimme yhdessä katsomaan seuraavassa kohdassa näyttelyä olevaa Koiramäki kirjaa ja etsimme sieltä kuvan viljan puinnista. Tyttönen muistaa varmasti vielä aikuisenakin, miten viljaa käsiteltiin ennen vanhaan.

Kunnaksen kirjat perustuvat aina hyvään ja tarkkaan taustoitukseen. Koiramäki-kirjat ovat kuin tietoteoksia. Kuvat ovat hauskoja, täynnä pieniä yksityiskohtia ja hyväntahtoiset, kiltit koirahahmot vetoavat lapsiin. Voiko paremmin enää kertoa lapsille vanhasta (tai ei niin kovin vanhasta) maataloudesta? Oma Kunnas-suosikkini on Seitsemän koiraveljestä, jonka kirjoittaminen on minusta suorastaan kulttuuriteko. Kiven klassikko on hieno romaani, ja koiraveljesten tarinaksi muutettuna se tulee tutuksi yhä uusille sukupolville.

Omaa sänkyäni vahtii päiväpeiton päällä aina Herra Hakkarainen. Tekisi mieli käydä tänä kesänä niin sanotussa Koiramäen talossa, talonpoikaismuseo Yli-Kirrassa. Omiin opastuksiin siitä voisi saada vähän evästystä ja virikettä, ja kuulostaahan paikka muutenkin kiinnostavalta.

Joku kireäpipoinen voi tuhahdella Kunnaksen markkinointihenkisyydelle ja historian popularisoinnille, mutta minun puolestani nämä ihmiset voisivat vetää syvään henkeä ja kiskaista sen kävyn pois pyllystään. Ei jaksaisi pingottaa.