Olen harmitellut moneen kertaan tänä kesänä sitä, etten ehdi lukemaan niin kuin ennen. Yleensä kesät ovat olleet aikaa, jolloin kirjoja kuluu tuplavauhdilla talveen verrattuna, mutta nyt lukutahti on talvesta vain hidastunut. Ehdin lukemaan vain sen tavallisen ilta-annoksen, 10-15 minuuttia ennen kuin (ja jotta on mahdollista että) nukahdan. Kirjat etenevät siis hyvin hitaasti.

Viime talven aikana löysin uudelleen äänikirjat - kuten niin kovin moni muukin suomalainen on viime vuosina löytänyt. Kuuntelin cd-kirjoja lähinnä silittäessäni pyykkiä tai pitkillä automatkoilla. Äänikirja on muuten erinomainen keino välttää pitkien ajomatkojen aikaiset riidat: kun kaikki istuvat hiljaa ja kuuntelevat, ei tule sanottua mitään, mikä ärsyttäisi toisia! Tehokasta!

Kuitenkin kesti jonkin aikaa, ennen kuin oikeasti hoksasin, että kesäautossani on toimiva kasettisoitin. Ja koska kukaan ei enää kuuntele kasettikirjoja vaan ainoastaan cd-muodossa olevia, pieneen tilaan meneviä kirjoja, on kirjastossa vaiks kuinka paljon kasettikirjoja. Valinnanvaraa löytyy todellakin erittäin paljon.

Äänikirjat ovat muuttaneet työmatkani ihan toisenlaisiksi. Kasettia saa vaihtaa tiuhaan ja pakkaukset ovat tosiaan naurettavankin suuria verrattuna nykyisiin cd-äänikirjojen pakkauksiin, mutta eihän sillä ole väliä, pääasia että saan kuunnella. Tähän mennessä tänä kesänä olen keskittynyt Mika Waltariin. Kuuntelin pienoisromaanin Vieras mies tuli taloon ja nyt menee ehdoton Waltari-suosikkini Johannes Angelos.

Äänikirja muuttaa kirjan toisenlaiseksi. Ero tuli minulle selväksi jo parisen vuotta sitten, kun kuuntelin Tuntemattoman sotilaan. Kuunnellessa tulee kiinnitettyä huomiota aivan eri asioihin kuin lukiessa. Lukijan painotukset, äänen värikkyys tai tauotukset vaikuttavat kirjan kuunteluelämykseen. Itse lukiessa tulee usein juostua vauhdilla läpi pitkiäkin osia, ja esimerkiksi Johannes Angeloksen filosofiset ja teologiset pohdinnat tulevat hitaammalla tahdilla Lars Svedbergin lukemana, jolloin kirjan syvyys kyllä tekee vaikutuksen.