Hilja Valtonen saa aina hyvälle tuulelle. En ole lukenut "painosten kuningattaren" kirjoista kuin klassikot Nuoren opettajattaren varaventtiili ja Vaimoke (jonka myös kuuntelin viime kesänä), mutta nyt on taas sellainen olo, että niitä pitäisi lukea enemmän. Näitä kirjoja ei ainakaan liiasta vaikeudesta tai raskaudesta voi syyttää, joten ne sopisivat hyvin työn vastapainoksi. Valtonenhan kirjoitti nimenomaan romanttisia komedioita älykkäästi ja tyylillä.

Löysin antikvariaatin euron korista Valtosen omaelämäkerran Oma kehu. Muistelmia menneiltä vuosilta (1973). Varsin tarkka omaelämäkerta tämä ei ole, vaan sisältää pätkiä sieltä täältä Valtosen elämää, edeten lapsuudesta opiskeluaikoihin ja sitä kautta avioliittoon ja opettajaperheen arkeen. Sekä Hilja Valtonen että miehensä Kosti Valtonenhan olivat kansakoulunopettajia, samoin kuin Valtosen isä.

Oma kehu koostuu pienistä tarinoista, ikään kuin lastuista Valtosen elämää. Niiden väliin on kirjoitettu vähän kömpelöt aasinsillat, joissa Valtonen juttelee lastenlastensa kanssa. Taustatarinana nimittäin on, että Valtonen kertoo näitä juttuja omasta elämästään kahdelle pikkutytölle, jotka haluavat kuulla mummin kertovan. Heidän kauttaa Valtonen pääsee vertailemaan nykyajan (siis 1970-luvun) erilaisuutta hänen nuoruuteensa.

Näitä välispiikkejä lukuunottamatta Oma kehu on hauska kirja. Sen luettuani ymmärrän Valtosen kirjoja hiukan paremmin ja tiedän hänestä enemmän. Lastut on kirjoitettu kirjailijattaren tunnistettavalla, kevyellä ja hauskalla tyylillä, joten lukiessa on koko ajan pieni hymynkare kasvoilla. Toki Valtonen on tässä kirjassa tehnyt valintoja, mistä kertoo, joten kirjan sisältö ei mene ikäviin asioihin. Hauskaa luettavaa siis, nopeasti ja hyväntuulisesti.